Tänään on se päivä jolloin...

... tanssin niityllä.

Syysloma on alkanut ja en olisi koskaan voinut kuvitella olevani niin onnellinen siitä, että saan katsoa telkkaria. Nyt siihen on aikaa, kun ei tarvitse kokoajan tehdä koulujuttuja. En valehtele, kun sanon että jakson kahdella viimeisellä viikolla en ehtinyt edes istumaan sohvalle. Viime jakso oli uuvuttava ja seuraava jakso on kahta pahempi... Noh en halua stressaantua siitä vielä!

Viime jaksossa ei ollut liikuntaa koulussa ja vapaa-ajalla ei ollut aikaa eikä energiaa mennä lenkille tai edes ulkoilemaan. Joogassa käyn kerran viikossa, mutta se onkin pelkkää rauhoittumista. Lupasinkin itselleni että lomalla kuntoilisin, jotta en olisi wanhojen alettua rapakunnossa. Noh minä tietenkin olen erittäin huono toteuttamaan itselleni asettamia tavoitteita, joten lenkille en ole vieläkään mennyt. Tänään kävin kuitenkin ulkona!

Minulla on tapana tanssia yksin ollessani. En ole mikään kummoinen tanssia ja kuntoani voisi verrata koalaan ( vaikkakin koala saa nostettua itsensä puuhun, mihin minä en ole koskaan kyvennyt...) Noh kuitenkin minä tanssin. Olen aina pitänyt tanssimisesta ja pienempänä jopa harrastin sitä. Harrastaisin vieläkin, jos mahdollisuus olisi. Noh, voihan sitä ilman harrastamistakin tanssia.

En ole taipuisa ihminen ja mieielessäni ei myöskään ole tiettyä koreografiaa, vaan liikun niinkuin mieli tekee. Tanssimiseni onkin vain epämääräistä liikehdintää ja raajojen heiluttelua vaihtelevassa rytmissä musiikin kanssa tai ilman. Siksi onkin ehkä parasta, että tanssin vain yksin ollessani. Tosin tänään en ollut yksin - seuranani oli varjo.

Tänään on se päivä jolloin...

... olen seurustellut kanssasi 365 päivää.
Alempi kuva on otettu tasan vuosi sitten. Muistan tuon illan erittäin hyvin sillä silloin oli varsin kaunis, mutta surullinen sää. Vettä satoi ja oli kylmä, mutta silti ympärillä oli kaunista. Muistan illan tunnelman ja omat ajatukset. Muistan kihelmöinnin vatsassa ja hymyn huulilla. Tuo ilta tuntuu niin kaukaiselta, mutta silti se on mielessäni kuin eilinen. Ja nyt tuosta illasta on kulunut vuosi, enkä vieläkään usko sitä todeksi,

Tänään on se päivä jolloin...

... piirsin omakuvan.
Wikipedia määrittelee omakuvan seuraavin sanoin:

omakuva

1. taiteilijan piirtämä, maalaama, valokuvaama tai veistämä muotokuva itsestään

Omakuvan ei tarvitse esittää konkreettisesti taiteilijaa itseään, vaan siinä näkyy selkeemmin oma sisäinen minä. Mutta mikä se minä oikein on?

Olen ollut aina huono kuvailemaan omaa itseäni ja mielestäni on huono tapa alkaa kuvailmaan itseään jonkinlaiseksi ihmiseksi. Tietenkin erilaisia persoonallisuuden piirteitä ja mieltymyksiä on, mutta määrittävätkö ne meistä sen kaikkein oleellisemman?

Mielestäni on ollut aina mielenkiintoista pohtia omaa minäänsä ja muita ihmisiä. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, mikä tekee ihmisestä juuri sen ihmisen. Olen kuitenkin sitä mieltä että ihminen ei ole vain tietynlainen. Olemme erilaisia eri tilanteissa, seurassa, paikassa ja ajassa. Saatamme olla innokkaita ja positiivisia, mutta kun seura muuttuu meistä tuleekin jännittyneitä ja pidättyväisiä. On siis erittäin hankala lokeroida itseään vain tietynlaiseksi - mutta miksi ihmeessä meidän pitäisi edes tehdä niin?

Jokainen on miettinyt elämässään omaa itseään ja sitä millainen on. Jokaisella on tavoitteita ja pyrimmekin muokkaamaan itseämme niiden tavoitteiden mukaiseksi. Tavoitteita on siis aina. Mielestäni me ihmiset olemme kokoajan muuttuva prosessi, emme ole siis koskaan valmiita. Pyrimme tekemään itsestämme sellaisen kuin haluamme ja pyrimme tekemään sitä, mistä pidämme. On siis erittäin vaikea kertoa millainen ihminen on, koska muutosta tapahtuu kokoajan.

Muutoksella en tarkoita mitään radikaalia tai konkreettista muuttumista. Muuttumista voi olla myös se, että tänään teki jotain mitä ennen ei. Muuttumista voi olla toisten ihmisten läheisyys tai uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen. Muuttumista voi olla, kun päättää olla tänään itsevarma. Kuten sanoin, ihminen on muuttuva prosessi. On todella hankalaa olla perillä omasta itsestään, kun muutosta tapahtuu ja itsensä kokee erilaisena kuin eilen.

Omakuvaa on mielenkiintoista miettiä, ja en pääse ainakaan itse ikinä tiettyyn tulokseen asiasta. Saattaa toki olla, että mieleni on niin levoton etten osaa määritellä sitä tiettyihin sanoihin. Oletan kuitenkin etten ole yksin tämän asian kanssa. Mutta jonkinlaiseen lopputulokseen on kai tultava, siksi määrittelenkin millainen olen juuri nyt:

Minä olen Salla. Olen stressaantunut ja tänään olen lukenut maantietoa sekä kirjoittanut englannin esseen ja piirtänyt omakuvan. Olen hajamielinen ja en osaa sanoa pysyvää mielipidettä mistään asiasta. Haluaisin juuri nyt mennä peiton alle lukemaan kirjaa, sillä en ole tehnyt niin pitkään aikaan. Päässäni pyörii kahden kappaleen sekoitus ja hiukseni ovat sekaisin. Huomenna kuitenkin toivon olevani Salla, joka on ahkera, mutta osaa silti rentoutua. Huomenna olen vähemmän hajamielisempi ja enemmän järjestelmällinen. Huomenna olen Salla joka on viimeistellyt äikän esseensä ja lukenut psykologian kokeeseen.

Millainen sinä haluat huomenna olla?

Tänään on se päivä jolloin...

... otin nämä kuvat valokuvauskurssia varten.
Lisäksi olen tänään myös joutunut kuvotuksen valtaan erään facebook ryhmän ja sen kirjoitusten sekä siihen liityneiden ihmisten takia. Sitä vain aina miettii että miten ihmiset voi olla niin ajattelemattomia ja miten niin monelta ihmiseltä puuttuu lähdekriittinen lukutaito.

Tänään on se päivä jolloin...

... juoksin aamulla ulos ottamaan kuvia.
Jonka seurauksena meinasin myöhästyä taksista. Noh, sainpahan otettua parit kuvat valokuvaus kurssia varten. Tosin en ole sata prosenttisesti tyytyväinen tuloksiin, mutta milloin minä olisinkaan.

Tänään on se päivä jolloin...

... luin tämän.
Muistan kuinka Eukonkannoissa törmäsin Aito avioliitto telttaan. Naurahdin hieman sillä luulin kyseessä olevan jokin pila. En sen takia, että kyseinen teltta kannatti "aitoa avioliittoa" ( vaikkakin kyseinen termi sai aikaan sisäisen oksennusrefleksin) vaan sen takia, koska teltta ilmoitti edustavansa myös lasten oikeuksia. "Kaksi isää ei voi olla äiti" luki teltan edustalla. Olen aina miettinyt miten tuo voi olla perusteluna, sillä onhan yksinhuoltajia joiden lapsilla ei ole äitiä tai isää. Kuitenkaan juttuni pointti ei ole tämä.
Luettuani Miikka Keräsen tekstin, yhdyin hänen sanomaansa. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa omana itsenään - sukupuolinormeja ei tulisi vahvistaa. Onhan se jo huomattu siinä kun suomalaiset miehet eivät osaa ilmaista tunteitaan itkemällä, koska pienempänä on isi sanonut etteivät tosi miehet itke. Ja asia on myös huomattu siinä teini-iän kaaoksessa kun oma olemus ei tunnu täsmäävän opetettujen asioiden kanssa.
En nyt sano jokaisen ihmisen kokevansa olevan jotain muuta kun on opetettu olemaan tai sitä, että jokaiselle poikalapselle tulisi ostaa pinkki poni. Tarkoitan sitä, että lapsien tulisi antaa olla oma itsensä ja pukeutua sekä leikkiä niinkuin haluaa. Jos joku sanoo ettei naapurin Lauri saa leikkiä barbilla koska muut lapset kiusaavat häntä, muistuttaisin seuraavasta asiasta: Eivät lapset ole syntyneet tuomitsemaan toisiaan, se opetetaan heille.

En kirjoita asiasta nyt pidempää tekstiä, koska Keränen on ilmaissut sen mielestäni jo tarpeeksi hyvin. Haluan myös sanoa etten haasta riitaa kenenkään kanssa, mutta haluaisin että jokainen "Aidon avioliiton" kannattaja pysähtyisi hetkeksi miettimään.

Tänään on se päivä jolloin...

... kuljin koulussa cheddar juusto mukanani.